Sitä on tullut nyt pidettyä melkein kaksi kuukautta. Pitkään en kirjoittamisen alettua kerennyt kirjoittamaan, kun lähipiiriin iski niin isoja murheita, että ne veivät minut myös mukanaan. Nyt elämä on tasoittunut hieman normaalimpaan suuntaan, joten ajattelin jatkaa kirjoittamista.
Olen yrittänyt käydä kuvaamassa aina kun vaan siihen on ollut mahdollisuus. Kuvaaminen on tuntunut terapialta itselle kaiken hässäkän keskellä. Saa olla yksin kameran ja ajatuksiensa kanssa.
Paremmalle puoliskolle Naistenpäivänä ostettu kukka kuvastakoon itselle uutta alkua kirjoittamiselle, sekä haasteisiin osallistumiselle. Kyllä se aurinko aina jossain vaiheessa rupeaa paistamaan myös tänne risukasaan.
