17.8.2011

Loma tuli, loma meni.

Näinhän se aina menee. Kesä sujahtaa ohi, hyvä että kerkiää mukaan.
Loma tuli sinkoiltua joka suuntaan, paljon ei kameran antia ollut. Muutenkin kipinä kuvaamiseen on ollut hieman kadoksissa. Ehkä se tästä taas löytyy. Uusi päivätyö mahdollistaa vapaat viikonloput, sekä vapaat illat. Mitä nyt tietysti koulu ottaa heti kolme iltaa viikossa :) Ei muuta kuin uuteen nousuun ja suljin laulamaan.

Ja pari kuvaa kesälomalta...














16.8.2011

Vapaa viikko

Tämä oli jäänyt luonnoksena julkaisematta aikaisemmin, pannaan nyt julki.

Pitkästä aikaa oli aikaa suunnata mökille viideksi päiväksi vain olemaan. Samalla tuli käytyä ihmettelemässä paikallisia lintuja ja muita eläimiä.

Erään kävelyreissun loppupuolella löytyikin kettu loikkimassa pitkin peltoa. Olin melko pitkällä repolaisesta ja ajattelin kiertää metsän suojassa lähemmäksi, mutta kuinka ollakkaan, viereisellä mökkitiellä alkoi ruuhka-aika. Kaksi auto huristeli pellon viertä, ja kettu päätti ottaa käpälät alleen. Niinpä tämän ihmeellisempää kuvaa en siitä saanut.

















Mökin lähistölle suuntautuneen käppäilyt eivät lintujen osalta tarjonneet kauhean ihmeellistä näettävää.
Alla hieman saldoa.
























Ennen kotiin paluuta päätimme käydä Evon retkeilyalueella. Sieltä löytyi itselle uusi tuttavuus, majava.
Jonkun aikaa pesän lähettyvillä istuskeltua, päätti lättähäntä lähteä uimaan. Tovin kuvattuani, otus huomasi minut, ja rupesi läiskyttämään vettä isolla hännällään. Muutama kuva tästä, ja oli aika poistua häiritsemästä talttahammasta. Jäi hyvä fiilis uuden eläimen kohtaamisesta.





10.5.2011

Kevät

Kevät otti ja tuli taas vauhdilla. Sillä välin kun itse oli viikon Levillä, oli etelään tullut oikein komea kevät. Nurmikko vihersi ja puut olivat täynnä lehtiä. Jälleen kerran poden huonoa omatuntoa, sillä kirjoittaminen on jäänyt olemattomiin, samoin kuin kuvaus alkuvuonna ja viime syksynä.

Muutama viikko sitten päätin lähteä katsomaan, josko lintujen kevätmuutto toisi itselle uusia lintuja ja kuvia. Pullasorsa ja talitintti kun on jo kuvattu. Olen nyt enemmän tykästynyt luontokappaleiden kuvaamiseen kuin muuhun. En toki laske itseäni minkään sortin bongariksi, ehkäpä harrastaja on sopivampi määritelmä. Mutta mutta...

Vanhankaupunginlahdelta löytyikin kaikennäköistä. Oli nokikanoja, lapasorsia, valkoposkia, tukkasotkia, uiveloita ja pari kyhmyjoutsenta. Kävipä paikalla myös räyskä ja harmaahaikara. Mikäpäs siinä oli keväistä iltapäivää istuskella ja katsella lintujen touhuilua ja nokikanojen tappelua. Alla kyseisen päivän satoa. Onneksi kohta alkaa koulusta kesäloma, jää aikaa toivon mukaan taas harrastuksille...





20.12.2010

Joululoma.

Vihdoinkin se on täällä. Loma. Koko syksy on tahkottu koulua ja sen ohessa koulua. Vaikkakin opinnot etenevät hissukseen, niin välillä on ollu pienellä ihmisellä ihmettelemistä kun pitäisi olla kymmenen päivää putkeen töissä, 12h/päivä, sekä sitten yrittää käydä ehkä istumassa jokunen tunti koulussa, että tehdä kaikkien opintojaksojen kotitehtävät samalla. Elämä on, niinkuin operaattorin kaupallinen tiedoite asian ilmaisee.

Eniten harmittaa kuitenkin se että ei ole jaksanut kuvata, eikä toisaalta olisi myöskään juuri kerennyt. Josko nyt joululomalla saisi jotain kuvailua tehtyä, nyt kun tarvitsee vain käydä töissä, eikä ole esseen kirjoitusta työpäivän jälkeen.

Haluiaisin myös jatkaa Baltic Road Tripin kirjoittamista, mutta sekin on tyssännyt vallan ajanpuutteeseen. Sama pätee blogin päivitystiheyteen, haluisin muutenkin kirjoitella enemmän mutta aika ei vain anna periksi. Kuulemma koulun ja työn ohessa pitäisi toisinaan tehdä kotiaskareita ja viettää laatuaikaa puoliskon kanssa yms. Koitetaan tähänkin saada jonkun sortin muutos. Ehkäpä jonkun uudenvuoden lupauksen saisi tehtyä itselle kuvaamisen ja kirjoittamisen lisäämisestä.

Mutta näin lopuksi kuva tirpasta, joka oli etsimässä uutta asuntoa. Melkoinen vaatimustaso tuntui olevan...

24.10.2010

Mustavalkomaanantai #44

Pitkästä aikaa muistin käydä katsastamassa Mustaa ja valkoista-blogin viikon haasteen.
Tällä viikolla aiheena patsas.

27.9.2010

Road trip to Latvia and Lithuania part3.

I´ts been a good while since my last post. I started studying in university of applied sciences a month ago, and that combined with work has taken its toll. But now im doing a night shift and decided to continue the story. So let's get back to business.

After a really hot night (no A/C of course) we headed to check out Liepaja. When we arrived, it looked almost like a ghost city. Only few cars every now and then, and no pedestrians at all. It was like the earth had swallowed the people.

First we took a walk at the Promenade, a place which was closed zone during the Soviet times. There wasn't anything special to see, only few fishing boats and a few ships, so it was a bit of a dissappointment.
















Fishing boats at the Promenade.

After the Promenade we walked to the cathedral of holy trinity. Only special thing was that the Finnish Jaegers gave their oath of loalty to the government of newly established independent Finland in 1918 in this church.

After this we headed down to the main beach, and suddenly we found the people of Liepaja. They were all getting their tan at the beach. The missus went to the beach and I made a little sightseeing with the car. The suburbs were a bit of a shock. The Soviet built houses had seen their best days probably twenty years ago, but people were still living in them. Oh well, they are making small steps towards better.

After we got back to the cottage, we took a relaxing walk at the empty beach and watched the sun go down once again.

To be continued...

9.8.2010

Road trip to Latvia and Lithuania part2.

Day 2.

After a good night sleep it was time to head to Cesis, a town with 20,000 residents. First job was find a parking lot, after that we decided to check out the castle of a 16th century castle. Entry fee was 2 Ls, and it included two exhibitions as well.













Cēsis Castle of the Livonian Order

 We took our time making our way around the ruins, and hunger decided our next location for us. We wondered around looking for a place to eat, and we came across Rose Square. In one corner there was this small terrace with just few tables, and we decided to give it a chance (and there was bbq-friday). The waitress/cook was quite a character, and was doing the barbie next to our table. Though the food and service was great and the self-made ice tea delicious, it was little expensive. But if your not on tight budget, I really suggest this place for anyone.

After the lunch we headed across the square to St Johns Church, built in the late 13th century. Nothing really special in that building. So we decided to head for the Ligatne nature trail and drive the car route around because we didn't have the time to make the 5,5 km walk. But of course we got there five minutes after closing. No luck with this one and the clock was ticking, we had to start driving towards Jürmala, our second pit-stop.

The pavement quality on A2 didn't offer any better driving experince, so still doing about 10km/h under the limit. It got little better just outside riga, but still nothing I was used to back home. Nevertheless we managed to arrive our next place of stay, Valensija hotel. The hotel itself was a big disappointment. A "four-star" hotel didn't accept credit card payment, only cash. And for that we asked for a receipt, 'cause we don't want to feed any gray economy. After five minutes negotiation, we received the receipt. The room was very ascetic, but we didn't mind for it, 'cause we stayed only for one night. We unpacked a fresh set of clothes, showered the days dust off and headed towards the main pedestrian street. The feeling was just like you were somewhere in Spain. Warm summer breeze in the darkening night , tourists everywhere, bars and dinner places on both sides of the street... After a good italian dinner and a few glasses of wine, it was time to call it for the day.

One more thing, the rooms walls were like paper. Fortunetly we didn't have any loud neighbours. Oh well, time to check out the "four-star" and head to grab some brekkie down to the pedestrian street. After getting some much needed energy, it was time to check out the famous Jürmala beach. The beach didn't lose for those in the mediterranean countries.













Jürmala beach. 

I'm not a beach person, so I left the missus to catch some tan and headed for a walk. What really was weird, there was abandoned houses every now and then. And right next door was a multi-billion state-of-the-art houses, Porsches and Mercs standing on the driveway... Seems like the history still haunts here, trying not to be overrun by an Audi Q7. After the day on the beach (or walking around), it was time to head to outskirts of Liepaja, where our next, a four-day pit-stop was waiting for us. Again the road (A9) gave no improvement to my driving indulgence. People was still hangin on my tail and pavement was from the last century. We arrived to the hostess' house and we had to speak german with her, well no problemo, we both spoke equally bad german, but everything was solved and she directed us to our cottage. It was a bit small, but just enough for two people to have their base for eating and sleeping in it. Again, unpacking new set of clothes, quick dust removal operation and we headed for a nearby beach to see the sunset. The hostess gave us directions to the beach, which led us driving a small and bumpy sand road through a forest. And boy was the place amazing! We were the only people on the beach and it kept going left and right as far your eyes could see.
















The Beach

Once again, the day was coming to it's end and we headed back to the cottage for a good night sleep.

To be continued...